ABO Wind selvittää tuulivoimatuotannon mahdollisuuksia Ruovedellä. Mahdollinen tuulipuistoalue sijoittuu noin 6 km Ruoveden keskustasta kaakkoon ja on kooltaan noin 400 hehtaaria. Esiselvitysten perusteella alueelle voisi sijoittaa viisi tuulivoimalaa. Alueen vieressä kulkee Fingridin 110 kV:n sähkölinja, johon voimalat voisi alustavan suunnitelman mukaan liittää.
Viisi tuulivoimalaa sähköistäisi arvion mukaan noin 5000 kotitaloutta, voimalan tehosta riippuen. Ruoveden kunnan saama kiinteistöverotulo voimaloiden elinkaaren aikana olisi arvion mukaan noin 3 miljoonaa euroa.
Ruoveden kunnanhallitus päätti hankkeen kaavoituksen aloittamisesta keväällä 2022 ja kaavoitustyö on parhaillaan käynnissä. Kaavoituksessa selvitetään hankkeen vaikutukset.
Osana ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) toteutetaan kaikille avoin asukaskysely, jonka avulla selvitetään tuulivoimahankkeen mahdollisia vaikutuksia lähialueen elinoloihin ja viihtyvyyteen. Vastauksia toivotaan erityisesti lähialueiden asukkailta, loma-asukkailta, maanomistajilta, elinkeinonharjoittajilta sekä muilta käyttäjiltä. Kysely toteutetaan nimettömänä.
Kyselyyn pyydetään vastaamaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Sähköinen kysely on avoinna 27.3.–16.4.2023 välisen ajan.
Vaihtoehtoisesti kyselyn paperiversioon voi vastata Ruoveden kirjastossa (Urheilutie 4, 34600 Ruovesi) kirjaston aukioloaikojen puitteissa 27.3.–15.4.2023 välisenä aikana
Murskemäen hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä ajalla 13.10–14.11.2022 kunnan nettisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) esitetään kaavan laatimisessa noudatettavat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt sekä suunnitelma kaavan vaikutusten arvioinnista.
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma) on nähtävillä Ympäristöhallinnon nettisivuilla.
OAS:aa ja YVA:a koskeva yleisötilaisuus järjestetään torstaina 27.10.2022.
Tervetuloa!
Tervetuloa tutustumaan tuulivoimaan ja Murskemäen alustaviin hankesuunnitelmiin 27.4. järjestettävään infotapahtumaan Ruoveden Urheilutalolle (Pirkantie 4). Ovet ovat avoinna klo 17-20 ja paikalle voi saapua joustavasti tällä välillä. Tarjolla on pullakahvit ja pientä purtavaa.
Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!
Ruoveden kunnahallitus on kokouksessaan 28.3.2022 päättänyt aloittaa Murskemäen tuulivoimahankkeen osayleiskaavoituksen. Kaavakonsulttina toimii Ramboll Finland Oy.
ABO Wind on teettänyt esiselvityksen alueen soveltuvuudesta tuulivoimatuotantoon konsulttiyhtiö Rambollilla. Voit tutustua selvitykseen sivun oikean laidan linkistä.
Sijainti
Klikkaa karttaa nähdäksesi sen suurempana.
Voimalatiedot
Turbiinien lukumäärä | 5 kpl |
Turbiinin malli | ei vielä tiedossa |
Turbiinin teho | 6-10 MW |
Roottorin halkaisija | n. 200 m |
Napakorkeus | n. 200 m |
Kokonaiskorkeus | max. 300 m |