ABO Wind selvittää tuulivoimatuotannon mahdollisuuksia Iisalmessa. Suunnittelualue sijaitsee Pielaveden kuntarajan tuntumassa noin 15 km etäisyydellä kuntakeskuksesta, ja on kooltaan noin 2000 hehtaaria. Alustavasti alueelle voisi sijoittaa enintään 27 tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuosituotanto kattaisi tuhansien kotitalouksien sähkönkulutuksen ja säästäisi Suomen hiilidioksidipäästöjä vuodessa satoja tonneja, mikäli tuulienergialla korvattaisiin fossiilisia energialähteitä.
Iisalmen kunta saisi tuulipuistosta merkittävän veronmaksajan 30 vuoden ajaksi. Tuulivoimahanke työllistää ihmisiä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa sekä käytön aikana ylläpito- ja huoltotöiden myötä.
Vuorimäen tuulivoimahankkeessa tehdään parhaillaan ympäristövaikutusten arviointia. Ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-selostus) ja osayleiskaavan luonnoksesta tullaan järjestämään yleisötilaisuus loppuvuodesta 2023. Ennen tätä tahdomme antaa kuntalaisille mahdollisuuden esittää kysymyksiä hankkeeseen liittyen, joten järjestämme infopisteen
Keskiviikkona 7.6.2023 Iisalmen kirjastolla klo 12–18
Infopisteelle voi tulla keskustelemaan hankkeen projektijohtajan kanssa hankkeesta, sekä kysellä askarruttavia asioita. Lämpimästi tervetuloa!
Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) ja ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma (YVA-suunnitelma) ovat julkisesti nähtävillä 14.3.-13.4.2022 välisen ajan mm. Iisalmen kaupungin nettisivuilla.
Hankkeen yleisötilaisuus järjestetään Iisalmen kulttuurikeskuksessa 5.4.2022 klo 17-19 (Kirkkopuistonkatu 9).
Hankealueelle pystytetään 180 metriä korkea tuulimittausmasto, jolla mitataan alueen tuulisuutta noin kahden vuoden ajan.
Iisalmen kaupunginhallitus on päättänyt käynnistää Vuorimäen osayleiskaavoituksen. Kaavoitussopimus on tehty ABO Wind Oy:n /Vuorimäen Tuulivoima Oy:n kanssa. Tavoitteena on selvittää mahdollisuus kaavoittaa tuulivoimaloita Vuorimäen osayleiskaavan alueelle. Kaavaa ja YVA-selvitystä laatii FCG Finnish Consulting Group. Työ on suunniteltu tehtävän yhteismenettelynä (MRL 9§). Kaavoitusta ohjaa ja kaavaa koskevan vuorovaikutuksen hoitaa Iisalmen kaupunki. Vuonna 2021 on tavoitteena edetä kaavassa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävänä pitämiseen.
Sijainti
Klikkaa karttaa nähdäksesi sen suurempana.
Voimalatiedot
Turbiinien lukumäärä | enintään 27 |
Turbiinin malli | ei vielä tiedossa |
Turbiinin teho | 6–10 MW |
Roottorin halkaisija | enintään 200 m |
Napakorkeus | enintään 200 m |
Kokonaiskorkeus | enintään 300 m |