ABO Wind Oy suunnittelee Kajaanin Kivikankaan alueelle enintään 66 tuulivoimalan tuulivoimalapuistoa. Hankealue sijaitsee noin 20 km Kajaanin keskustasta etelään. Alustavalle suunnittelualueelle sijoittuu Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan tuulivoima-aluevaraus tv-7 (Maaselänkangas). Hankealueen rajaus, voimaloiden sijoittelu ja lopullinen lukumäärä ovat alustavia ja tulevat tarkentumaan suunnitelmien edetessä.
Suunniteltujen tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi korkeintaan 300 metriä (mitattuna maanpinnasta lavan kärkeen). Yhden tuulivoimalan nimellisteho olisi noin 6-10 megawattia.
Kajaanin kaupungille on jätetty syyskuussa 2019 esitys tuulivoimapuiston osayleiskaavan käynnistämisestä alueelle.
Hankkeessa tullaan soveltamaan YVA-menettelyä. Kaavoituksen ja YVA:n yhteydessä alueesta tehdään kattavasti erilaisia luonto- ja ympäristöselvityksiä. Alustavan suunnitelman mukaiset melu-, välke- ja näkymäaluemallinnukset löytyvät tältä sivulta. YVA:n ja kaavan yhteydessä laaditaan lisäksi vielä erilliset melu-, välke- ja näkymäaluemallinnukset.
Mikäli alueelle rakennettaisiin esimerkiksi 66 tuulivoimalaa, niiden yhteenlaskettu tuotanto riittäisi kattamaan noin 60 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaisen sähkönkulutuksen. Laskelmassa sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutus on 20 000 kWh vuodessa ja yhden tuulivoimalan vuotuinen sähköntuotanto on 18 000 MWh.
Kun tuulivoimalla korvataan kivihiiltä, voidaan säästää 600 kg hiilidioksidia tuotettua megawattituntia kohden. 66 tuulivoimalalla vuosittaiset hiilidioksidisäästöt olisivat noin 800 000 tonnia.
800 000 tonnia hiilidioksidisäästöjä vastaa…
10-12/2023 Kaavaehdotus
Kivikankaan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä Ympäristöhallinnon verkkosivuilla ja 30.7. asti myös paperiversiona seuraavissa paikoissa:
Tervetuloa myös hanketta ja YVA-selostusta koskevaan yleisötilaisuuteen 14.6.2022 klo 17–19 Kajaanin kaupungintalon valtuustosaliin (Pohjolankatu 13, Kajaani). ABO Wind ja kaavakonsultti ovat paikan päällä tavattavissa myös ennen tilaisuuden alkua klo 15 –17. Yleistötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyksin (lisätiedot etäosallistumisesta päivitetään tälle sivulle).
Kivikankaan kaavaluonnoksen arvioidaan tulevan nähtäville syksyllä 2022.
Kivikankaan ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) on tarkoitus asettaa nähtäville kesäkuussa 2022. Tässä yhteydessä järjestetään myös yleisötilaisuus.
Kajaanin Kivikankaan tuulipuistohankkeen kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma on kuulutettu nähtäville. Hankeen yleisötilaisuus järjestetään 14.6 klo 17.30 etäyhteyksillä.
Kivikankaan hankkeen kaavoitus etenee. Tällä hetkellä valmistellaan kaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS), sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelmaa (YVA-ohjelma). OAS ja YVA-ohjelma on tarkoitus asettaa nähtäville toukokuussa 2021, jonka yhteydessä järjestetään myös yleisötilaisuus.
Kajaanin kaupunginhallitus on kokouksessaan 17.12.2019 hyväksynyt aloitteen käynnistää Kajaanin Kivikankaan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan laadinta.
Kuulemme mielellämme ajatuksiasi mahdollisen hankkeen suunnitelmista. Voit antaa mielipiteesi ja jättää palautetta karttapohjaisen nettikyselyn kautta 9.4.–10.5.2019. Kyselyn avulla on tarkoitus selvittää yhdessä sidosryhmien kanssa, miltä pohjalta mahdollisen tuulivoimahankkeen yksityiskohtaisempaa suunnittelua voisi käynnistää.
Kyselyn löydät täältä: https://app.maptionnaire.com/fi/6074/
Tervetuloa infomessuille kuulemaan lisää ja keskustelemaan suunnitelmista. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 24.4.2019 Lehtovaaran Erätalossa, osoitteessa Piiralantie 145 A, 87900 Kajaani. Infomessut ovat avoinna klo 16-20 välillä ja paikalle voi saapua joustavasti tällä aikavälillä.
Sijainti
Klikkaa karttaa nähdäksesi sen suurempana.
Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa on meille tärkeää. Alhaalla olevalla lomakkeella voitte kysyä lisätietoa, kommentoida suunnitelmia tai vinkata uusista suunnittelualueista. Pyrimme vastaamaan mahdollisimman pian.
Minna-Maria Ketonen
Puh. +358 50 434 8365
minna-maria.ketonen(at)abo-wind.fi