Tuulivoimaa rakennetaan nyt Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Yhteiskuntamme sähköistyy parhaillaan vauhdikkaasti, mikä korostaa puhtaan sähköntuotannon merkitystä. Tuulivoima kattoi Suomen sähköntuotannosta yli 10 prosenttia vuonna 2021 ja vuosikymmenen puoliväliin mennessä luvun arvioidaan olevan 25 prosentin luokkaa. Suomessa on hyvät tuuliolosuhteet tuulivoimatuotantoon. Tuulivoimaloiden teknisen kehityksen myötä voimalat ovat entistä korkeampia, mikä mahdollistaa tuulivoiman rakentamisen rannikkoseudun lisäksi myös sisämaahan.
Teknologinen kehitys on myös laskenut tuulivoiman tuotantokustannuksia, minkä ansioista tuulivoimaloita on rakennettu ilman valtion tukea vuodesta 2019 alkaen. Tuulivoima onkin tänä päivänä selvästi edullisin tapa rakentaa uuttaa sähköntuotantokapasiteettia.
ABO Wind on suunnitellut ja rakentanut tuulivoimahankkeita Suomessa vuodesta 2013 lähtien. Meillä on tällä hetkellä käynnissä 16 hanketta eri puolilla Suomea. Hankekehityksen ja tukitoimintojen parissa työskentelee lähes 50 eri alojen asiantuntijaa.
ABO Wind Oy on osa kansainvälistä ABO Wind -konsernia, jolla on yli 25 vuoden kokemus uusiutuvan energian hankkeiden kehittämisestä. Toiminta kattaa hankekehityksen kaikki vaiheet soveltuvan alueen valinnasta aina rakentamiseen saakka. ABO:lla työskentelee yli 1 000 ammattilaista 16 eri maassa.
ABO Wind on pystyttänyt maailmanlaajuisesti yli 800 tuulivoimalaa, joiden yhteiskapasiteetti on noin 2 100 megawattia.
· Tuulivoimahankkeen kesto (hankekehitys ja rakentaminen) on tyypillisesti 5–7 vuotta.
· Yksi voimala tarvitsee 1–2 hehtaarin maa-alueen.
· Tuulivoimalan käyttöikä on noin 20–25 vuotta.
· Tuulivoimalan vuosituotanto on noin 20 000 MWh, joka vastaa noin tuhannen sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista kulutusta.