Uljuan tuulivoimahanke –Siikalatva

Ajankohtaista Hankkeen tiedot Aikataulu Yhteydenotto

ABO Wind selvittää tuulivoimatuotannon mahdollisuuksia Siikalatvassa, Uljuan tekojärven kaakkoispuolella. Alue sijoittuu noin 15 km kuntakeskuksesta kaakkoon. Kooltaan noin 7 000 hehtaaria olevalle alueelle voisi alustavien selvitysten perusteella sijoittaa 50−80 tuulivoimalaa. Esimerkiksi 60 voimalan tuulivoimapuiston vuosituotanto kattaisi noin 60 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutuksen ja säästäisi Suomen hiilidioksidipäästöjä vuodessa runsaat 750 000 tonnia. Tämä vastaa yli 70 000 keskivertosuomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Siikalatvan kunta saisi tuulipuistosta kiinteistöverotuloa keskimäärin noin 20 000 euroa vuosittain yhtä voimalaa kohden. Lisäksi paikalliset maanomistajat saisivat tuulipuistosta vuokratuloja noin 25 vuoden ajan. Hanke työllistäisi ihmisiä suunnittelu- ja rakennusvaiheessa sekä käytön aikana ylläpito- ja huoltotöiden myötä.

Esiselvitys käynnissä
Kaavoitus käynnissä
Tällä hetkellä
Rakenteilla
Toiminnassa

Ajankohtaista

2/2022 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma nähtävillä

Uljuan tuulivoimahankkeen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma (OAS-YVA-suunnitelma) ovat nähtävillä 3.2.-4.3.2022 välisen ajan mm. Ympäristöhallinnon nettisivuilla.

Lisätietoa Siikalatvan kunnan nettisivuilla.

3/2021 Tuulivoima-alueen kaavoitusaloite hyväksytty

Siikalatvan kunnanvaltuusto on päättänyt 31.3.2021 aloittaa Uljuan tuulivoimahankkeen kaavoituksen. Kaavoituksen kanssa samanaikaisesti laaditaan ympäristövaikutusten arviointi. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitus saattaa nähtäville kesän aikana. Kaavakonsulttina toimii FCG Finnish Consulting Group.

 

Tuulivoimahankkeen tiedot

Sijainti

Uljuan tuulivoimahanke

Klikkaa karttaa nähdäksesi sen suurempana.

 

Voimalatiedot

Turbiinien lukumäärä n. 50-80 kpl
Turbiinin malli ei vielä tiedossa
Turbiinin teho 6-10 MW
Roottorin halkaisija n. 200 m
Napakorkeus n. 200 m
Kokonaiskorkeus max. 300 m

 

Aikataulu

Yhteydenotto

Nimi*
Kotikunta*
Sähköpostiosoite*
Loma-asukas* Kyllä / Ei
Pysyvä asukas* Kyllä / Ei
* pakollinen

Tietopyyntö / Kommentti / Kysymys / Vinkki liittyen Uljuan tuulivoimahankkeeseen:


Roskapostisuojaus: Täytä numerot, kiitos.

captcha


Yhteystiedot

Esa Eklund

Esa Eklund

Tel. +358 50 43 60 801
esa.eklund(at)abo-wind.fi

Projektit

Ajankohtaista Hankkeen tiedot Aikataulu Yhteydenotto